Huomasin elämäni taas alkaneen, päivissä on näkynyt valoa ajoittain ahdistavasta elämäntilanteestakin huolimatta. Kaikki kiitos tästä kuuluu kuntopyörälleni, joka tosiaan tähän kuuhun mennessä on kaksi vuotta toiminut vaatetelineenä - ei enää. Olen huomannut, että arkiaamun polkaisee 30 minuutissa käyntiin (herätys klo 5.15... heh), ja endorfiinit auttavat jaksamaan. Toisaalta olen myös huomannut, että mikäli kyseessä on työpäivä tms 'ankeaa arkea', riittää endorfiineja puolen päivän hujakoille.
Olen huomannut, että olen endorfiinikoukussa hyvällä ja huonolla tavalla: elämä hymyilee, kun endorfiinit jylläävät, toisaalta kun ne loppuvat tai niitä ei saa lainkaan (välipäivät 2krt viikossa), tuntuu ettei oikein mistään tule mitään. Tilanne ei ole juurikaan uusi, vastaavaan endorfiinikoukkuun olen aiemminkin jäänyt, ja esimerkiksi tänään oli miltei mahdotonta olla huonolla hetkellä nousematta siihen kuntopyörän satulaan. Joten söin Subwayn herkullisen rasvakeksin. Kaksi. Kolme. Lisäksi suklaamuna. Ja jäätelöä. Ja sittenpähän vasta morkkis tuleekin tällaisen jälkeen.
Olen yrittänyt pohtia keinoa saada endorfiineja myös keskellä päivää, mutta pitkän tähtäimen keinot alkavat olla kovin vähissä, kun ottaa huomioon yksinäisen toimistotyön. Ideoita kenelläkään?
Summa summarum taas: Tilanne on lähtenyt parempaan suuntaan ehdottomasti burn out fiiliksistä. Ajoittaisia kuoppia tulee, ja niihin yritän etsiä ratkaisua. Ja mahdollisesti joku voisi tässä auttaa minua. Oletko se sinä?
-Joni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti