Endorfiinikoukussa - hyvällä JA huonolla tavalla...

Huomasin elämäni taas alkaneen, päivissä on näkynyt valoa ajoittain ahdistavasta elämäntilanteestakin huolimatta. Kaikki kiitos tästä kuuluu kuntopyörälleni, joka tosiaan tähän kuuhun mennessä on kaksi vuotta toiminut vaatetelineenä - ei enää. Olen huomannut, että arkiaamun polkaisee 30 minuutissa käyntiin (herätys klo 5.15... heh), ja endorfiinit auttavat jaksamaan. Toisaalta olen myös huomannut, että mikäli kyseessä on työpäivä tms 'ankeaa arkea', riittää endorfiineja puolen päivän hujakoille.

Olen huomannut, että olen endorfiinikoukussa hyvällä ja huonolla tavalla: elämä hymyilee, kun endorfiinit jylläävät, toisaalta kun ne loppuvat tai niitä ei saa lainkaan (välipäivät 2krt viikossa), tuntuu ettei oikein mistään tule mitään. Tilanne ei ole juurikaan uusi, vastaavaan endorfiinikoukkuun olen aiemminkin jäänyt, ja esimerkiksi tänään oli miltei mahdotonta olla huonolla hetkellä nousematta siihen kuntopyörän satulaan. Joten söin Subwayn herkullisen rasvakeksin. Kaksi. Kolme. Lisäksi suklaamuna. Ja jäätelöä. Ja sittenpähän vasta morkkis tuleekin tällaisen jälkeen.

Olen yrittänyt pohtia keinoa saada endorfiineja myös keskellä päivää, mutta pitkän tähtäimen keinot alkavat olla kovin vähissä, kun ottaa huomioon yksinäisen toimistotyön. Ideoita kenelläkään?

Summa summarum taas: Tilanne on lähtenyt parempaan suuntaan ehdottomasti burn out fiiliksistä. Ajoittaisia kuoppia tulee, ja niihin yritän etsiä ratkaisua. Ja mahdollisesti joku voisi tässä auttaa minua. Oletko se sinä?

-Joni

Omaa itseään etsimässä

Heippahei kaikille, Viime blogipäivityksestä on aikaa hurjan kauan, joten summaan oleellisen elämäntilanteestani alle: Asun edelleen Kampissa. Opiskelen EDELLEEN Haaga-Heliassa (opinnäytetyö viimeistä vaille valmis). Työskentelen tällä hetkellä ainoastaan yhdessä yrityksessä, asiakasneuvojana, ja työ koostuu lähinnä koulutuspalveluiden myynnistä. Odotan syksyllä 2014 alkavaa siviilipalvelustani (ja ei, en tiedä vielä mihin menen). Hommasin kääpiöhamsterin, Nupun, keväällä 2013 ja elelen sen kanssa tällä hetkellä. En seurustele edelleenkään enkä tiedä edelleenkään, mitä haluan elämältä.

Ajattelin kirjoittaa blogia taas, koska koen, että olen itselleni velkaa sen, että alan etsiä viimeinkin itseäni. Elämä on ollut aikamoista hullunmyllyä viimeisimmät vuodet, ja jälleen kerran onnistuin ajamaan itseni burn outin partaalle, minkä takia jouduin jäämään pariksi viikoksi sairaslomalle töistä.

Tänä aikana olen entistä enemmän alkanut miettiä elämään liittyviä perimmäisiä kysymyksiä: kuka oikeasti olen? Mitä haluan elämältä? Mihin olen menossa ja mikä on minulle tärkeää? Olen kokenut, että nyt on se aika elämässäni, jolloin tahdon oikeasti ottaa selville oman tarkoitusperäni ja haluni. Olen liian pitkään elänyt muiden asettamissa vaatimuksissa ja puitteissa, ja minusta onkin tullut oikeastaan oman elämäni sivuhenkilö. Olen kameleontti, joka mukautuu muiden ihmisten tarpeisiin, enkä tämän takia ole ehtinyt tutustua itseeni, omiin ajatuksiini enkä omaan kehooni sen tarkemmin.

Jonkin aikaa sitten aloitin joogaamisen, ja pyrin lisäämään aktiivista liikuntaa elämääni, lähinnä sen takia että olen huomannut saavani siitä lähinnä reippaasti hyvää mieltä, joka auttaa jaksamaan. Pääosin liikunta koostuu aerobisesta hikiliikunnasta (ts. kuntopyörä ja juoksumatto). Lievästi olen myös kokenut, että kasvisten sun muun lisäminen ruokavalioon on auttanut. Siviilipalvelus tulee elämään sopivaan aikaan, koska en lopultakaan 5 vuoden myyntityön opiskelun jälkeen ole aivan varma, onko tämä se mun juttuni, joten vaihtelu virkistää, ja siitä saa elämään ehkä ihan uutta näkövinkkeliä.

Olen koko elämäni toitottanut sitä, että olen yksinäinen susi, ja tulen aina olemaan yksin omasta tahdostani. Toisaalta viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettiä asioita uudelleen, ja tajunnut, että olen ihan tajuttoman kroonisesti yksinäinen ihminen. En siis tällä sano, että haluaisin parisuhteeseen tai mitään, mutta toisaalta kaikkea voi kokeilla, eikös? Jään pohtimaan tätä kyllä nyt.

Mutta summa summarum, elämäni on aikalaisessa murrosvaiheessa, ja päätavoite siinä on löytää itseni, jonka koen kadottaneeni kauan aikaa sitten. Tästä alkaa uusi seikkailu!

-Joni