Alkuja ja loppuja...

Hei kaikille, Elämässäni on tapahtunut viime aikoina monia muutoksia, joista suurin lienee opiskelujen saattaminen loppuun. Opinnäytetyö ja rästitehtävät sain runneltua lähes viime hetkellä kasaan, ja tutkintotodistushakemus on nyt lähetetty. Todistus lähetetään minulle kesäkuun lopussa, ja minusta tulee viimeinkin tradenomi. Viisivuotinen opiskelutaival on viimein lopussaan, ja tämä on suurtakin suurempi helpotus, sillä olin jo aikalailla menettänyt toivoni valmistumisesta. Tässäkin suurena tekijänä toimivat tukiverkostot, joiden avulla tämä viimeinen rutistus tuli mahdolliseksi. Toisaalta jo alle viikossa huomaa, että elämässä tuntuu tapahtuneen suurikin muutos, ja jää nähtäväksi, tuoko opiskelujen loppuunsaaminen tietyn tyhjänolon tunteen sisälle, sillä ne ovat olleet osa arkeani jo niin monta vuotta.

Aiemmin rankemman kevään takia päätin alkaa tehdä vain kolmipäiväistä työviikkoa kesäkuun ajan, ennen heinäkuun lomaa, ja antaa itselleni aikaa taas löytää elämästäni ne asiat, jotka tuovat elämääni iloa. Työrupeamakin on toistaiseksi tulossa päätökseen, sillä elokuun puolenvälin jälkeen siirryn Suomen valtion määräämään siviilipalvelusjaksoon, joka kestää vuoden. Täksi ajaksi työpaikkani jää holdiin, eli se odottelee sitten, kun vuosi on kulunut.

Kaikella tuntuu olevan alkunsa ja loppunsa. Toisaalta olen myös alkanut tutustua aktiivisemmin uusiin ihmisiin, ja mikäli oikea tulee vastaan, niin en enää näe tapailu- tai parisuhdeajatuksiakaan mahdottomina (hyvin epätodennäköisinä kylläkin, pessimisti kun olen :D )... Uusia kavereita on kuitenkin tullut ainakin muutama hyväkin, ja jokaisesta tällaisesta olen kiitollinen.

Mitä urheilupuoleen ja hyvinvointiin tulee, niin olen suhteellisen hyvin onnistunut pysymään 5krt/vko -urheilulinjalla, vaikka sallittavia poikkeuksiakin on vastaan tullut. Saavutin keväisen endorfiinihaasteeni mukaisen painonpudotuksen, ja olen tätä nykyä taas alle 80-kiloinen (lähtöpaino oli 84 kilon hujakoilla). Olen lähinnä multitaskannut liikunnan muun vapaa-ajan oheen, ja suosinut lähinnä kotona seisovaa kuntopyörää, mutta tämänviikkoinen hölkkä/kävelylenkki Hietsuunkaan ei ollut yhtään kummoisempi. Syömislinjaus alkaa pikkuhiljaa liukua kohti kesää, ja pussikaljat puistossakin on ehditty jo nauttia, ja jäätelöitä mussuttaa. Kesään kuuluvat tällaiset iloiset asiat, eikä turhan tarkkaan syömisen tarkkailuun ole enää tarvetta.

Kesältä odotan lähinnä läheisen ystävän häitä (Pieksämäellä...), vanhempien minulle valmistujaislahjaksi ostamaa Lontoonreissua heinäkuussa sekä ehdottomasti koko heinäkuun kestävää lomaa, jolloin ei ole mikään kiire tehdä asioita. Juhannuksena lähdetään perinteen mukaan käymään mökillä, ja mahdollisesti poikkean Imatrallakin sukulaisten luona vielä lomani aikana.

Elämässäni on tapahtunut jo aiemmin huomaamiani suuria muutoksia, ja tietyt tapahtumat pääsevät päätökseen, kun taas toisaalta uusille tapahtumille löytyy alku. Muutoksen tuulet puhaltavat, kun 24-vuotiaana lähden kohti kesää, ja uusia syksyn tuomia haasteita. Muutos on aina mahdollisuus ja ennen kaikkea seikkailu!

-Joni

Endorfiinikoukussa - hyvällä JA huonolla tavalla...

Huomasin elämäni taas alkaneen, päivissä on näkynyt valoa ajoittain ahdistavasta elämäntilanteestakin huolimatta. Kaikki kiitos tästä kuuluu kuntopyörälleni, joka tosiaan tähän kuuhun mennessä on kaksi vuotta toiminut vaatetelineenä - ei enää. Olen huomannut, että arkiaamun polkaisee 30 minuutissa käyntiin (herätys klo 5.15... heh), ja endorfiinit auttavat jaksamaan. Toisaalta olen myös huomannut, että mikäli kyseessä on työpäivä tms 'ankeaa arkea', riittää endorfiineja puolen päivän hujakoille.

Olen huomannut, että olen endorfiinikoukussa hyvällä ja huonolla tavalla: elämä hymyilee, kun endorfiinit jylläävät, toisaalta kun ne loppuvat tai niitä ei saa lainkaan (välipäivät 2krt viikossa), tuntuu ettei oikein mistään tule mitään. Tilanne ei ole juurikaan uusi, vastaavaan endorfiinikoukkuun olen aiemminkin jäänyt, ja esimerkiksi tänään oli miltei mahdotonta olla huonolla hetkellä nousematta siihen kuntopyörän satulaan. Joten söin Subwayn herkullisen rasvakeksin. Kaksi. Kolme. Lisäksi suklaamuna. Ja jäätelöä. Ja sittenpähän vasta morkkis tuleekin tällaisen jälkeen.

Olen yrittänyt pohtia keinoa saada endorfiineja myös keskellä päivää, mutta pitkän tähtäimen keinot alkavat olla kovin vähissä, kun ottaa huomioon yksinäisen toimistotyön. Ideoita kenelläkään?

Summa summarum taas: Tilanne on lähtenyt parempaan suuntaan ehdottomasti burn out fiiliksistä. Ajoittaisia kuoppia tulee, ja niihin yritän etsiä ratkaisua. Ja mahdollisesti joku voisi tässä auttaa minua. Oletko se sinä?

-Joni

Omaa itseään etsimässä

Heippahei kaikille, Viime blogipäivityksestä on aikaa hurjan kauan, joten summaan oleellisen elämäntilanteestani alle: Asun edelleen Kampissa. Opiskelen EDELLEEN Haaga-Heliassa (opinnäytetyö viimeistä vaille valmis). Työskentelen tällä hetkellä ainoastaan yhdessä yrityksessä, asiakasneuvojana, ja työ koostuu lähinnä koulutuspalveluiden myynnistä. Odotan syksyllä 2014 alkavaa siviilipalvelustani (ja ei, en tiedä vielä mihin menen). Hommasin kääpiöhamsterin, Nupun, keväällä 2013 ja elelen sen kanssa tällä hetkellä. En seurustele edelleenkään enkä tiedä edelleenkään, mitä haluan elämältä.

Ajattelin kirjoittaa blogia taas, koska koen, että olen itselleni velkaa sen, että alan etsiä viimeinkin itseäni. Elämä on ollut aikamoista hullunmyllyä viimeisimmät vuodet, ja jälleen kerran onnistuin ajamaan itseni burn outin partaalle, minkä takia jouduin jäämään pariksi viikoksi sairaslomalle töistä.

Tänä aikana olen entistä enemmän alkanut miettiä elämään liittyviä perimmäisiä kysymyksiä: kuka oikeasti olen? Mitä haluan elämältä? Mihin olen menossa ja mikä on minulle tärkeää? Olen kokenut, että nyt on se aika elämässäni, jolloin tahdon oikeasti ottaa selville oman tarkoitusperäni ja haluni. Olen liian pitkään elänyt muiden asettamissa vaatimuksissa ja puitteissa, ja minusta onkin tullut oikeastaan oman elämäni sivuhenkilö. Olen kameleontti, joka mukautuu muiden ihmisten tarpeisiin, enkä tämän takia ole ehtinyt tutustua itseeni, omiin ajatuksiini enkä omaan kehooni sen tarkemmin.

Jonkin aikaa sitten aloitin joogaamisen, ja pyrin lisäämään aktiivista liikuntaa elämääni, lähinnä sen takia että olen huomannut saavani siitä lähinnä reippaasti hyvää mieltä, joka auttaa jaksamaan. Pääosin liikunta koostuu aerobisesta hikiliikunnasta (ts. kuntopyörä ja juoksumatto). Lievästi olen myös kokenut, että kasvisten sun muun lisäminen ruokavalioon on auttanut. Siviilipalvelus tulee elämään sopivaan aikaan, koska en lopultakaan 5 vuoden myyntityön opiskelun jälkeen ole aivan varma, onko tämä se mun juttuni, joten vaihtelu virkistää, ja siitä saa elämään ehkä ihan uutta näkövinkkeliä.

Olen koko elämäni toitottanut sitä, että olen yksinäinen susi, ja tulen aina olemaan yksin omasta tahdostani. Toisaalta viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettiä asioita uudelleen, ja tajunnut, että olen ihan tajuttoman kroonisesti yksinäinen ihminen. En siis tällä sano, että haluaisin parisuhteeseen tai mitään, mutta toisaalta kaikkea voi kokeilla, eikös? Jään pohtimaan tätä kyllä nyt.

Mutta summa summarum, elämäni on aikalaisessa murrosvaiheessa, ja päätavoite siinä on löytää itseni, jonka koen kadottaneeni kauan aikaa sitten. Tästä alkaa uusi seikkailu!

-Joni